Copilot
Din dagliga AI-assistent
Ungefär 133,000 resultat
  1. 1960-luku - Wikiwand

  2. Luettelo 1960-luvun suomalaisista elokuvista – Wikipedia

  3. 1960 – Wikipedia

  4. Jos synnyit 1960-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    WEBB20 juli 2016 · 1960-luvulla syntyneen silmin Yleisradio ja Suomi saattavat näyttää tältä: Televisiossa oli 1960-luvun varhaisina vuosina vain vähän lastenohjelmia. Ensimmäisiä lastenohjelmia olivat Sirkus Papukaija ja …

  5. Muistatko, millaista oli olla ekaluokkalainen? Näin

    WEBB8 aug. 2018 · 1960-luvun Suomessa lapset kävivät kansakoulua, joka oli kuusivuotinen oppilaitos. Koulussa oli kova kuri. Pukuun tai leninkiin pukeutunutta opettajaa kunnioitettiin. 60-luvun luokassa opettaja …

  6. Puolustusvoimien historia - Historia ja perinteet

    WEBB1960-luvun puolivälistä Suomen puolustusdoktriini alkoi saada lisää sodan tai kriisin ennaltaehkäisyyn tähtääviä piirteitä. Puolustusjärjestelyt haluttiin laajentaa koko maan kattavaksi alueelliseksi puolustukseksi. …