Copilot
Din dagliga AI-assistent
Ungefär 163,000 resultat
  1. Visa mer
    Visa mer
    Visa alla på Wikipedia
    Visa mer

    Islam Suomessa – Wikipedia

    Tutkimuksen mukaan muslimit olivat kohdanneet Suomessa keskimääräistä enemmän syrjintää ja häirintää. Suomalaiset muslimit olivat silti voimakkaammin kiintyneitä kotimaahansa kuin muslimit missään muussa EU-maassa. Teemu Pauha teki vuonna 2018 väitöskirjan nuorten muslimien kotoutumisesta … Visa mer

    Islam on yksi Suomen vähemmistöuskonnoista. Pieni muslimiväestö siirtyi Suomeen jo 1800-luvun lopulla, sillä … Visa mer

    1990-luvulta alkaen maahanmuutto Suomeen on lisääntynyt, ja tämä koskee myös muslimien maahanmuuttoa. On arvioitu, että kaikista … Visa mer

    Suomessa toimii toista sataa itsenäistä islamilaista uskonnollista yhdyskuntaa. Pääkaupunkiseudulla ne ovat usein jakautuneet kielitaustan ( Visa mer

    Islam yhteiskunnassa
    Islaminuskolla on poliittinen ulottuvuus, koska siihen kuuluu ajatus Jumalan laista eli šariasta. Šaria sisältää siviili- ja rikosoikeuden lisäksi myös esimerkiksi käyttäytymiseen ja pukeutumiseen liittyviä asioita. … Visa mer

    Översikt bild

    Venäjän tataarit
    Suomen suuriruhtinaskunnan venäläisissä varuskunnissa palveli 1800-luvulla myös muslimeja, jotka joskus jäivät palveluksensa jälkeen maahan. Kansalaisuuden he saivat Suomen itsenäisyyden Visa mer

    Muslimien lukumäärä Suomessa oli vuonna 2006 noin 40 000. Amerikkalainen Pew Research Center arvioi määräksi vuonna 2010 noin 60 000. Vuonna 2015–2016 heitä oli … Visa mer

    Lähes kaikki Suomen somalit ja enin osa turkkilaisista pitää uskontoa tärkeänä, kun taas suomalaisista näin kokee vain joka neljäs. … Visa mer

    Text från Wikipedia enligt CC-BY-SA license
    Feedback
  2. Allahin nimeen – kolme muslimia kertoo elämästään …

    WEBBJulkaistu 12.02.2016 - 10:12. Juha Portaankorvan ohjelmassa Allahin nimeen imaami, somalinuori ja muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen …

    • Beräknad lästid: 5 min
    • Millaista on olla muslimi Suomessa? Kolme muslimia kertoo

    • Muslimina Suomessa | Elävä arkisto | yle.fi

      WEBB9 sep. 2010 · Päivitetty 22.11.2011 - 03:08. Mikä saa suomalaissyntyisen naisen verhoutumaan huiviin, ja luterilaista elämää eläneen …

      • Beräknad lästid: 1 min
      • –Asumme Suomessa kahden kulttuurin välissä– – Millaisia ovat …

      • Kuukausiliite | Suomessa asuu yli 100 000 muslimia – …

        WEBBPaaston aika, ramadan, yhdistää pohjoisessa asuvat muslimit muuhun maailmaan, jonka väestöstä arviolta joka neljäs on muslimi. Suomen muslimien tavat viettää pyhää kuukautta ovat usein sidoksissa juuriin. …

      • Tutkimus: Suomessa muslimien määrä lähes …

        WEBB7 apr. 2015 · Islaminuskoisten määrä Suomessa lähes viisinkertaistuu 40 000:sta 190 000:een. Prosentuaalisesti islaminuskoisia väestöstä oli vuonna 2010 0,7 prosenttia. Vuonna 2050 heitä on jo 3,4 prosenttia. …

      • Islam Suomessa - Wikiwand

      • 1.2 Islam Suomessa | Opetushallitus

      • Muslimien määrä Suomessa herättää tunteita

        WEBB30 juli 2022 · Määrästä vain arvio. Muslimien määrä Suomessa on aihe, joka herättää voimakkaita tunteita ja esimerkiksi islamisaatioon liittyviä pelkoja. Suomeen muodostui pysyvä muslimivähemmistö 1800-luvun …